Oli se sitten urheilua, opiskelua, työtä tai mielenhallintaa, niin mitä enemmän sitä tekee, niin sen paremmaksi tulee. Vanha sanonta ”harjoitus tekee mestarin” sopii hyvin tähänkin. Aika harvoin kenestäkään on tullut maailmanmestaria tai huippujohtajaa ihan sohvalla maaten tai oletko kuullut, että jollekin olisi tullut salakavalasto six-pack vatsaan yön aikana tekemättä yhtään mitään.
Yhtenä tämän vuoden kehitys- ja oppimistavoitteista on ollut yinjoogaohjaajan opinnot ja ilokseni voin kertoa, että yinjoogaohjaajan todistus tupsahti sähköpostiini toukokuussa. Ja mikä ehkä parasta omat yinjoogatunnitkin ovat jo alkaneet.
Viime aikoina olen keskittynyt paljon omien ohjausten harjoitteluun, jotta tulisin mahdollisimman hyväksi ohjaajaksi. Huomasin jossain vaiheessa, että keho ja mieli kaipaa kuitenkin hieman monipuolisempia harjoituksia ja vaihtelua sekä uutta inspiraatiota tuntisuunnitteluun. Paras tapa kehittyä on toki toisto, mutta inspiraatiota saa parhaiten muilta kokeneilta konkareilta. Päätin käydä toukokuun lopussa viikon ajan eri opettajien erilaisilla tunneilla. Erilaisten tuntien ja ohjaustyylien kokeilemisen kautta löytyy ja vahvistuu myös oma tyyli.
Viikon kokeilun saldoksi tulikin yhteensä 7 erilaista tuntia:
- 2 x Flow
- 1 x Kundaliinijooga
- 2 x Yinjooja & sointukylpy
- 2 x Yinjooga
Dynaamiset, mutta lempeästi soljuvat Flow-tunnit ovat mun ehdottomia suosikkeja. Harmikseni olkapään kuntoutus on vielä kesken, joten tunnit ovat toistaiseksi liian haastavilta.
Yinjooga, jota ohjaan itsekin on taas kaikille sopiva hidas ja rauhallinen harjoitus, jossa keho ja mieli saavat levätä ilman suorituspaineita. Yinjoogassa pyritään pitkäkestoisilla n. 2-5 minuuttia kestävillä ja pehmeästi muotoilluilla asanoilla eli asennoilla palauttamaan kehon luonnollisia liikeratoja jokaisen omaa kehoa kuunnellen. Nämä tunnit sopivatkin erinomaisesti olkapään kuntoutukseen, koska harjoitus tehdään aina omaa kehoa kuunnellen. Parhaimmillaan yinjooga auttaa rentoutumaan ja eheytymään sekä opettaa tietoista läsnäoloa. Yinjooga onkin yksi tapa lisätä keho-mielen hyvinvointia ja onnellisuutta elämään.
Inspiroituneena tämän viikon tuntikiertueesta ja omasta juoksuharjoittelusta suunnittelin juoksijoille sopivan yinjoogatunnin. Tervetuloa tutustumaan mun tunneille Joogastudio Padmaan tai tilaa yksityistunti mieleiselläsi teemalla vaikka kaveriporukalle.
Onnistuneita harjoituksia sun kesään toivottaa Minttu.